Opetusmetodit

Porinaryhmät 


Useimmiten tulee niin verkossa kuin lähiopetuksessa käytettyä porinaryhmiä pieninä välipaloina ja ajatusten herättelijöinä. Verkossa se tapahtuu helposti ryhmätyötiloja käyttämällä ja lähiopetuksessa vieruskavereiden kesken. 

Porinaryhmät ovat luennon tai muun opetuksen yhteydessä käytettävä lyhyt, 2-10 minuutin keskusteluhetki pienissä 3-5 henkilön ryhmissä. Myös pareittain tehtävä pariporina on erittäin käyttökelpoinen menetelmä. 

Osallistujat keskustelevat opiskeltavaan asiaan liittyvästä aiheesta siitä esitetyn kysymyksen tai väittämän pohjalta. Keskeistä porinaryhmissä on se, että jokainen osallistuja on aktiivinen sekä miettii ja esittää omia ajatuksiaan. Tavoitteena on aktivoida sellaisiakin osallistujia, jotka eivät yleensä käytä puheenvuoroja esimerkiksi luennoilla tai opetuskeskusteluissa. Porinaryhmiä käyttäen voidaan aktivoida ajattelua ja saada esille enemmän näkökantoja ja ideoita. Porinaryhmillä on vaikutusta osallistujien aktivoinnin lisäksi koulutuksen ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Niiden käyttö madaltaa kynnystä tuoda esiin epäilyjä ja negatiivisia asioita, sillä niitä ei usein esitetä koko ryhmän edessä. 

Osallistujilla voi olla koulutusta kohtaan epäilyjä ja muutosvastarintaa. Silloin ne on hyvä tuoda julki koulutuksen alussa ja sen aikana, jotta niitä voidaan yhteisesti käsitellä. Porinaryhmä antaa myös hyvän mahdollisuuden tutustua muihin osallistujiin. Tämä lisää turvallisuuden tunnetta, joka on oppimista edistävä tekijä.
Roolipeli 

Roolipelissä järjestetään opiskeltavaan asiaan liittyvä tilanne, jossa osallistujat ottavat jonkin muun roolin omansa tilalle. He asettuvat jonkun toisen asemaan ja ovat vuorovaikutuksessa muiden, myös roolin ottaneiden kanssa. 

Roolipelissä on mahdollisuus oppia toiminnan kautta kokeillen, harjoitellen ja havainnoiden käyttäytymistä todellisuutta muistuttavassa tilanteessa. Roolipelin aikana voidaan käsitellä erilaisia tunteita, asenteita ja arvoja. Roolipeli on oivallinen tapa oppia ja harjoitella uusia asioita. Sen avulla saadaan esiin uusia ja miksei vanhempiinkin asioihin ja tilanteisiin liittyviä tunteita, joita voidaan käsitellä koulutuksen kuluessa. 

Roolipeli on joustava menetelmä, jota voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Roolipeli on yhdistettävissä moniin myihin työtapoihin, kuten porinaryhmään, aivoriiheen tai väittelyyn. Rooleiksi voidaan valita melkein mitä tahansa. Asiakaspalvelukoulutuksessa voidaan paneutua kiireisen asiakkaan tai motivoitumattoman myyjän rooleihin. Arkoja ja hyvin tunteenomaisia rooleja kannattaa välttää. 

Roolipelivaihe voidaan myös äänittää tai kuvanauhoittaa, jolloin analysointivaiheessa voidaan aina palata roolipelivaiheeseen ja palauttaa mieliin eri kohtia esittämisen kulusta. Näin myös tilanteen toteuttajilla on hyvä mahdollisuus tarkastella koko tilannetta ja omaa roolinottoa jälkikäteen, varsinaisen tilanteen ulkopuolella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarkkaavaisuus ja keskittyminen

Visuaaliset ohjeet, opetusmetodi 2